RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Leirimajan rakentamisen kilpailutuksen keskeyttäminen
Rakennuslautakunta 14.12.2023 § 144
182/10.03.01.00/2023
Leirimajan laajennus- ja muutostyöt kilpailutettiin 17.11.2023 - 4.12.2023.
Hankinnasta saatiin kolme tarjousta.
Saadut tarjoukset ylittivät investointia varten varatun määrärahan 40%:lla.
Tilanne mahdollistaa hankintalain 125§ mukaisesti hankinnan keskeyttämisen.
Hankintalain 125§ mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain perustellusta syystä. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti tulkittu, että hankintayksiköllä on oikeus keskeyttää hankintamenettely, jos hankintayksikön saamat tarjoukset ylittävät hankintaan varatut määrärahat.
Hankintayksiköllä on siten hankintalain 125§ mukainen perusteltu syy keskeyttää hankinta. Hankinnan keskeyttämistä koskevan ratkaisun ei voida katsoa vaikuttavan syrjivästi tarjoajaan.
Esittelijä kunnanrakennusmestari Ville Niemi
Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää hylätä hankinnasta saadut tarjoukset liian kalliina ja päättää keskeyttää hankinnan kilpailutuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksianto Urakan tarjoajille
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |