RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanvaltuusto 23.10.2023 § 21
Hallintosäännön mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä
päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on
kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on
kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsussa on
ilmoitettava kokouksen aika sekä paikka ja käsiteltävät asiat.
Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä
tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksista ilmoittaa.
Kuntalain 10 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Päätösehdotus Puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon ja toteaa kokouksen laillisuuden ja
päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja suoritti nimenhuudon ja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |