Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Aloite koirien uimapaikasta

 

Rakennuslautakunta 27.09.2023 § 115  

155/11.00.00/2023  

 

 

26.6.2023 Saariston koirakamut ry on toimittanut aloitteen Kustavin kunnan rakennuslautakunnalle koirien uimapaikan rakentamiseksi esimerkiksi Flaran asiointilaiturin viereen. Asiointilaiturin kiinteistölle ei asiointilaiturin lisäksi mahdu koirien uintipaikkaa siten ettei se mahdollisesti häiritsisi naapuritonttien toimintoja. Kunta ei omista koirien uintipaikoiksi sopivia rantoja.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää olla perustamatta koirien uimapaikkaa Kustaviin keskustan alueelle, koska sopivaa rantaa ei ole löytynyt.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa