Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Jätehuoltomaksun määräämisen perusteet

 

Rakennuslautakunta 24.08.2023 § 97  

    

 

 

Kunnalle kuuluvista jätehuollon tehtävistä säädetään jätelaissa (646/2011). Jätelain 91 §:n mukaan kunta voi antaa jätehuollon järjestämiseen liittyen paikallisia määräyksiä. Jätehuoltomääräysten tavoitteena on edistää jätelain toimeenpanoa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ja estää jätteestä tai jätehuollosta aiheutuvat haitat tai vaarat terveydelle tai ympäristölle. Jätehuoltomääräykset tarkentavat jätelaissa säädettyjä yleisiä jätehuollon järjestämisen periaatteita.

 

Kustavin kunnan jätelaskutuksessa ja jäterekisterin ylläpidossa on ollut haasteita kiinteistöjen omistajien, haltijoiden tai rakennusten omistajien, tai haltijoiden tietojen saannissa, jotta kunnan jätemaksu voitaisiin kohdentaa paremmin tosiasiallisille kiinteistöjen käyttäjille, kiinteistöjen omistajien sijaan.

 

 

Esittelijä kunnanrakennusmestari Ville Niemi

 

Päätösehdotus Jätehuoltomaksu määrätään ensisijaisesti maksettavaksi kiinteistötietojärjestelmän (KTJ) tietojen perusteella kiinteistön omistajalle kalenterivuosittain yhdessä erässä. Jätemaksu vaihtoehtoisesti voidaan määrätä kiinteistön haltijalle tai rakennuksen omistajalle, jos kiinteistön haltijan tai rakennuksen omistajatiedot on ilmoitettu Kustavin kunnan jätehuollon asiakasrekisteriin. Mikäli kiinteistön haltijan, tai rakennuksen omistajatietoja ei ole erikseen ilmoitettu jätemaksua edeltävänä vuonna 31.12. mennessä, tällöin jätehuoltomaksu määrätään kiinteistön omistajalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanrakennusmestari

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa