Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 101

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Luokanopettajan viran muuttaminen päätoimisen tuntiopettajan viraksi

 

Sivistyslautakunta 31.10.2023 § 101  

164/01.01.00/2023  

 

 

Kivimaan koululla on kolme luokanopettajan virkaa, joista yksi on ollut täyttämättä viranhaltijan irtisanoutuessa 2.6.2023. Palkattuna on kuitenkin ollut määräaikainen luokanopettaja (1.8.2023-31.7.2024), koska opettajalle on ollut tarve. Luokanopettajan viranhaltijan opetusvelvollisuus on 24 vvt. Päätoimisen tuntiopettajan tuntimäärä on vähintään 16 vvt. Oppilasennusteiden perusteella ja tulevaisuutta ajatellen tuntiopettajalle on tarvetta tulevaisuudessakin. Järjestely mahdollistaa joustavan käytön aina kulloisenkin lukuvuoden tarpeiden mukaan. Tuntiopettajan palkkauskustannus ei merkittävästi eroa luokanopettajan palkkauskustannuksista. Se riippuu pidettävistä tunneista, niiden määrästä ja henkilön pätevyyksistä. Lisäkustannuksia tästä järjestelystä ei synny, palkkamenot ovat jo mukana sivistystoimen budjetissa.

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen
kunnanvaltuustolle luokanopettajan viran muuttamista toistaiseksi
voimassa olevaksi päätoimisen tuntiopettajan viraksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa