RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
2 | Tilintarkastuskertomus 2022 |
Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022
Tarkastuslautakunta 30.05.2023 § 4
Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava
se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen
saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle
kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.
Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja
voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtävä-
alueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Tilivuoden 2022 tilintarkastus saatetaan päätökseen 30.5.2023.
Tilintarkastuskertomus esitetään tarkastuslautakunnan kokouksessa.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2022 valtuustolle tiedoksi
ja
2. esittää valtuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään, ja että
3. myönnetään vastuuvapaus kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille
toimielimien jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille
(tilivelvollisille) tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 edellyttäen, että valtuusto
hyväksyy tilintarkastuskertomuksen tarkastuksen tuloksissa esitetyn
talousarvioylityksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi tilintarkastaja esitti lautakunnalle tilintarkastuksen loppuraportin tilikauden 2022 tarkastuksesta. Lautakunta merkitsi tiedokseen loppuraportin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |