Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Teknisen toimen talousarvion muutosesitys vuodelle 2023

 

 

 

 

Rakennuslautakunta 01.06.2023 § 71 

 

 

 

Kustavin kunnanhallitus on 30.1.2023 § 8 esittänyt ohjeistuksen vuoden 2023 talousarvion muutosesityksiin. Hallintosäännön 37 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

Teknisen toimen kustannuksien osalta arvioidaan kustannuksien ylittävän tehtävätasolla vuoden 2023 talousarvioon kirjatut menot.

Rakennuslautakunnan jäsenille jaettavan liitteen erittelyjen mukaisesti, lisämäärärahaa käyttöpuolen menoihin esitetään Takviikin asemakaavan toteutuksen investointihankkeeseen 180.000 euroa tähän mennessä tehdystä asemakaavan toteutuksesta, tämä määräraha oli viimevuoden investoinneissa, mutta sitä ei ehditty toteuttaa ajoissa. Siksi laskut ovat tulleet tälle vuodelle. Loput asemakaavan toteutuksesta on tarkoitus kilpailuttaa nyt yhdellä ketraa ja jakaa työ kahdelle vuodelle. Tälle vuodelle tarve on sama kuin MRU1:n toteutuma eli 380.000 euroa.  Lisämäärärahan tarve on yhteensä 560.000 euroa.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 560.000  euron lisämäärärahan myöntämistä teknisen toimen investointeihin koskien Takviikin asemakaavan toteuttamista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 111 

 

 

 

Takviikin kunnallistekniikan rakentaminen valmiiksi palvelee kyseisten tonttien myyntiä ja markkinointia. Lisäksi rakentamisen palveluiden kysynnän laskeminen on omiaan edesauttamaan urakkatarjousten saamista sekä mahdollisesti vaikuttaa urakkahintoja laskevasti.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle 560.000 euron lisämäärärahan myöntämistä teknisen toimen investointeihin vuodelle 2023 koskien Takviikin asemakaavan toteuttamista.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto

 

 

Kunnanvaltuusto 19.06.2023 § 16  

98/02.02.00/2023  

 

 

     

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti myöntää teknisen toimen investointeihin 560.000 euron lisämäärärahan vuodelle 2023 koskien Takviikin asemakaavan toteuttamista.

 

Täytäntöönpano Rakennuslautakunta

 Pääkirjanpitäjä

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa