Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kustavin kunnan kotouttamisohjelman hyväksyminen vuosille 2023 - 2025

 

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 118 

 

 

 

Laissa kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) määritellään, että kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava kotouttamisohjelma, jonka tarkoitus on edistää kotoutumista ja monialaista yhteistyötä. Kotouttamisohjelmassa kuvataan kunnan maahanmuuttajatyön toimintaa ohjaavat keskeiset tavoitteet, työn resurssit sekä keskeiset yhteistyökumppanit, jotka osallistuvat kotouttamista tukevaan työhön alueella. Kotouttamisohjelma tulee lain mukaan tarkistaa kerran neljässä vuodessa, ja se hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa.

 

Kustavin kunnalla ei ole ollut omaa kotouttamisohjelmaa, koska Kustavi oli mukana Vakka-Suomen kunnille yhteisesti laaditussa seudullisessa kotouttamisohjelmassa vuosille 2019-2023. Seudullisessa kotouttamisohjelma ei sisältänyt kuntakohtaisia toimenpideohjelmia eikä kunnan vastuuhenkilöitä tai palveluita.

 

Seudullinen kotouttamisohjelma on voimassa 31.12.2023 asti ja uusi päivitettävä versio laaditaan vuosille 2023 - 2025. Meneillään on useita lakiuudistuksia, keskeisimpänä kotouttamislain uudistus, sote-uudistus sekä TE2024-uudistus, jotka nivoutuvat toisiinsa keskeisesti onnistuneen kotouttamisen edistämiseksi. Mikäli käynnissä olevat uudistukset tuovat muutostarpeita kunnan kotouttamisohjelmaan, voidaan se päivittää kesken valtuustokauden.

 

Kunnan kotouttamisohjelma kytkeytyy kunnan strategiaan ja hyvinvointikertomukseen. Ohjelma otetaan huomioon kuntalain 65§ mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa vuodelle 2024.

 

Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Kustavin kunnan kotouttamisohjelman vuosille 2023 - 2025.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto

 

 

Kunnanvaltuusto 19.06.2023 § 15  

9/03.03/2023     

 

  

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa