Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 84

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ruokapalvelujen ja puhtauspalvelujen järjestämisselvityksen laatiminen

 

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 20 

 

 

 

Kustavin kunnan ruokapalvelujen toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aloitettua toimintansa 1.1.2023. Hyvinvointialueiden perustamisen voimaanpanolain 18 § mukaan hyvinvointialueille siirtyvät liikkeen luovutuksella kuntien kuntayhtymien sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen henkilöstö sekä muualla kunnan hallinnossa hoitava henkilöstö, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on sote- ja pelastustoimen tukitehtäviä. Tukipalveluiksi katsotaan tässä yhteydessä kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen toimintaa tukevat tehtävät kuten esimerkiksi keskitetty ruokahuolto ja siivous.

 

Kustavin kunnan osalta ruokapalveluiden ja puhtauspalvelujen henkilökuntaa ei siirtynyt hyvinvointialueelle, koska sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialan osuus heidän tehtävistänsä oli alle puolet tehtävien kokonaismäärästä.

 

Vuoden 2023 osalta Varha ja Kustavin kunta ovat sopineet, että Kustavin keskuskeittiö toimittaa ateriat Jaalakotiin ja kotipalveluasukkaille. Sopimus on voimassa vain vuoden 2023 loppuun ja lisäksi siihen sovelletaan kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa vuoden 2023 aikana. Varhan kanssa tehdyn sopimuksen päättyessä keskuskeittiön valmistamat ateriamäärät muodostuvat päiväkodille ja koululle valmistetuista aterioista eli niiden määrä vähenee olennaisesti. Ilman toimenpiteitä tämä johtaa väistämättä aterioiden yksikköhintojen kasvuun vuonna 2024.

 

Järjestämisselvityksessä tulee huomioida ainakin seuraavat vaihtoehdot:

1)  Ateriapalveluiden tuottaminen edelleen keskuskeittiöltä.

2)  Ateriapalveluiden tuottamisen siirtäminen tapahtuvaksi koululla / päiväkodilla sekä ruoka- ja puhtauspalveluiden mahdollisen keskittämisen sivistyspalveluihin sen tuottamat edut muutoksen yhteydessä.

 

Samassa yhteydessä selvitetään palvelukeskuksen muu mahdolinen käyttö, mikäli aterioiden valmistus siirrettäisiin koululle.

 

Kaikkien vaihtoehtoisten järjestämistapojen tarkastelussa on huomioitava toiminnan järjestämistavan tehokkuus, laatu, järjestämistavan muutoksesta aiheutuvat investointikustannukset. Tässä yhteydessä selvitykseen ei sisällytetä toiminnan ulkoistamisvaihtoehtoa. Henkilökunnan edustajat osallistetaan selvityksen valmisteluun. Selvityksen laatimiseen osallistuvat kunnanjohtaja, rehtori-sivistystoimenjohtaja, rakennustarkastaja ja  ruokapalveluesimies.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää, että kunnan ruokapalveluista ja puhtauspalveluista laaditaan järjestämisselvitys esittelytekstin mukaisessa laajuudessa siten, että se tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi 31.5.2023 mennessä.

 

 

Käsittely Vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola antoi muutetun päätösehdotuksen; Kunnanhallitus päättää, että kunnan ruokapalveluista ja puhtauspalveluista laaditaan järjestämisselvitys esittelytekstin mukaisessa laajuudessa siten, että se tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi 30.4.2023 mennessä.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Rehtori-sivistystoimenjohtaja

 Rakennustarkastaja

 Ruokapalveluesimies

 Vt. kunnanjohtaja

 

 

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 84  

11/00.01.02/2023  

 

 

Ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestämisselvitystä on tehty kevään 2023 aikana selvittämällä mahdollisuuksia valmistuskeittiön sijoittamiseen Kivimaan koulun tiloihin sekä keskustelemalla Kaarea Oy:n kanssa heidän näkemyksistään Jaalakodin ja kotihoidon asiakkaiden ruokapalveluiden järjestämisestä vuonna 2024.

 

Selvityksen aikana toteutettiin terveystarkastajan käynti koululla ja päiväkodilla. Vaihtoehtoisista järjestämistavoista on tehty seuraavat havainnot/johtopäätökset:

 

Koulun ja päiväkodin aterioiden valmistaminen tulevaisuudessa

Terveystarkastajan lausunnot päiväkodilta ja koululta

Vaihtoehdot:

 

1)Päiväkoti:

 

Terveystarkastajan mukaan päiväkodin keittiö ei sovellu valmistuskeittiöksi. Siihen tarvitsisi tehdä mittavat investoinnit, jotka eivät ole taloudellisesti kannattavia.

Tällä hetkellä se toimii hyvin jakelukeittiönä, joten toiminnan jatkuminen samanlaisena tulevaisuudessa on järkevää.

 

2)Koulu:

 

Terveystarkastajan lausunnossa tuli ilmi, että tila ei nykyisellään sovellu valmistuskeittiöksi. Mikäli sitä halutaan muuttaa, pitää selvittää ja lisätä esim.:

 -  Käsittelytilaa elintarvikkeiden käsittelyä varten

 -  Vesipiste elintarvikkeiden huuhtelua varten

 -  Lisää säilytystilaa elintarvikkeita varten

 -  Ilmanvaihdon riittävyys

-  Tilaa kärryjen käytölle ja kuormien sisään tuomiselle, suurempi oviaukko, vähintään tarvitaan toinen höyryuuni (tarvitsee vesiliitännän) ja toinen pata (tarvitsee vesiliitännän) palvelukeskukselta, turvallinen työskentelytila niiden ympärillä riittävä, viemäröinnit, sähkön riittävyys, poistoilma (runsaasti höyryä)

 -  Kaasuliesi on huoltovarmuuden vuoksi oltava, tavallista hellaa ei tarvita

-  Vihannesleikkuri, yleiskone, gn- astioita keittiöltä + niiden säilytyskärry, mahdollisesti jäähdytyskaappi

-  Kylmätilat tarvitaan vihanneksille, maidoille, muille ruokatarvikkeille pakastetilaa

Osa kotitalouskoneista on mahdollista tuoda palvelukeskuksesta koulun keittiöön.

Koulun keittiön laajentaminen on hankalaa, koska tiskiseinän toisella puolella on koulun lämmitysjärjestelmä.

 Viemärit, vesipisteasiat, ilmanvaihdon lisääminen tulee selvittää.

Tällä hetkellä ei koeta tarpeelliseksi ottaa Metokselta tai muulta valmistajalta tarjousta Kivimaan koulun keittiön muuttamisesta jakelukeittiöstä valmistuskeittiöksi.

 

Ennen kuin mietitään valmistuskeittiön siirtämistä koululle, tulee koulun alakerran vesiongelma ratkaista. Vedet pitää johtaa pois perustuksista.

 

3)Palvelukeskus:

 

Ruoka tehdään edelleen siellä. Ruokapalvelutyöntekijä kuljettaa ruoan koululle ja päiväkotiin.

Henkilöstöruokalan lopettaminen.

Ruokalatilan käytön miettiminen uudelleen, mihin käyttötarkoitukseen soveltuu parhaiten.

 

Arvio palvelukeskuksen tulevista muutostöistä esim. pakastushuoneen elinikä. Muutostöitä ei tällä hetkellä näköpiirissä, 2 pakastinta löytyy pakastushuoneen lisäksi. Tulevaisuudessa ei välttämättä tarvetta uudelle pakastushuoneelle.

 

Tällä hetkellä vaikuttaa järkevältä ajatukselta tehdä ruoka edelleen palvelukeskuksella, mikäli se tehdään omana palveluna, koska laitteet ja tilat ovat olemassa ja kunnossa.

 

 

4) Kaarea: Tarjous Kaarealta ruoka- ja puhtauspalveluista?

 

Kaarean kanssa järjestettiin 26.4.2023 neuvottelu, jossa vahvistui tieto siitä, että Jaalakodin ja kotihoidon ateriapalvelut tuotetaan vimeistään 1.1.2024 alkaen Kaarean toimipisteistä. Keskusteltiin alustavasti mahdollisesta ruoka- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisselvityksen laatimisesta yhtenä vaihtoehtona Kustavin kunnan ruoka- ja puhtauspalveluiden vastaiseen järjestämiseen.

 

Selvitystyön aikana yksi vaihtoehdoista eli Jaalakodin ja kotihoidon aterioiden valmistaminen palvelukeskuksen keittiöstä on rajautunut pois. Jäljellä olevat vaihtoehdot ovat:

 

1) Koulun ja päiväkodin ruokien valmistaminen edelleen palvelukeskuksen keittiössä ja siihen liittyen puhtauspalveluiden ja aterioiden jakamisen järjestäminen siten, että henkilökunnan toimenkuvat muutetaan yhdistelmätyöntekijöksi.

2) Ruoka- ja puhtauspalveluiden ulkoistaminen.

3) Ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestäminen kuntayhteistyössä.

 

Edellä olevien vaihtoehtojen valmistelu päätöksentekoa varten edellyttää, että toimialoilla (sivistys ja tekninen toimiala) käynnistetään yhteistoimintamenettely.

 

5) Kuntien yhteistyöhön perustuva järjestäminen

 

Taivassalon, Vehmaan ja Kustavin kunnat ovat sopineet yhteistyömahdollisuuksien kartoittamisesta yleisellä tasolla. Tässä yhteydessä voidaan sivuta myös mahdollisuuksia kuntayhteistyöhön ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestämisessä.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää, että
1) eri vaihtoehtojen valmistelua jatketaan siten, että asia voidaan tuoda päätettäväksi syksyllä 2023.
2) laaditaan selvitys ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestämisvaihtoehtojen kustannusvaikutuksista.
3) laaditaan ruoka- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisselvitys yhteistyössä Kaarea Oy:n kanssa sekä valtuutetaan rehtori-sivistystoimenjohtaja ja kunnanrakennusmestari luovuttamaan Kaarea Oy:n käyttöön tarvittavat kustannus- ja suoritetiedot.
4) selvitetään mahdollisuudet ruoka- ja puhtauspalveluiden järjestämiseen kuntayhteistyössä.

 

Käsittely kokouksessa Vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola antoi muutetun päätösehdotuksen;

lisätään edelliseen

5) käynnistetään yhteistoimintaneuvottelut ruoka- ja puhtauspalveluiden henkilöstön kanssa.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Ruoka- ja puhtauspalveluiden henkilöstö

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa