Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kustavin kunnan sisäilmasto-ohjeen ja toimintamallin hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 21  

15/10.03.02.01/2023  

 

 

Lounais-Suomen aluehallintovirastolta on kuntaan saapunut 7.12.2022 päivätty tarkastuskertomus. Aluehallintovirasto on kehottanut Kustavin kuntaa teettämään työterveyshuollolla tai muulla terveydenhuollonasiantuntijalla arviointi työpaikan sisäilmaston terveydellisestä merkityksestä. Työnantajan on pyydettävä työterveyshuollolta lausuntoa siitä, aiheutuuko kiinteistön käytöstä, sitä käyttävien työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle haittaa tai vaaraa. Lausuntoon on lisättävä työterveyshuollon käsitys oireilevien työntekijöiden määrästä ja oireilun laadusta. Siitä on käytävä ilmi, ketkä työntekijät ja millä edellytyksillä, mahdollisesti voivat työskennellä rakennuksessa, terveyttään vaarantamatta. Kustavin kunta on ryhtynyt tarkastuskertomuksesta ilmeneviin toimenpiteisiin mm. siten, että kunnan kirjasto ja teknisen toimen henkilökunta on siirretty väistötiloihin, työterveyshuolto on suorittanut asiasta sisäilmakyselyn ja tiloissa on suoritettu sisäilmatutkimukset. Selvitysten valmistuttua asiasta pyydetään työterveyshuollon lausunto.

 

Tarkastuksen yhteydessä on myös huomautettu, ettei kunnassa ole hyväksyttyä menettelytapaohjetta sisäilmastoasioihin (sisäilmasto-ohje). Puutteen poistamiseksi on valmisteltu sisäilmasto-ohje, joka tuodaan kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sisäilmasto-ohjeen ja toimintamallin.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Työsuojeluvaltuutetut

 Työsuojelupäällikkö

 Yhteistyötoimikunta

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa