RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ruokapalvelujen ja puhtauspalvelujen järjestämisselvityksen laatiminen
Kunnanhallitus 30.01.2023 § 20
11/00.01.02/2023
Kustavin kunnan ruokapalvelujen toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aloitettua toimintansa 1.1.2023. Hyvinvointialueiden perustamisen voimaanpanolain 18 § mukaan hyvinvointialueille siirtyvät liikkeen luovutuksella kuntien kuntayhtymien sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen henkilöstö sekä muualla kunnan hallinnossa hoitava henkilöstö, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on sote- ja pelastustoimen tukitehtäviä. Tukipalveluiksi katsotaan tässä yhteydessä kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen toimintaa tukevat tehtävät kuten esimerkiksi keskitetty ruokahuolto ja siivous.
Kustavin kunnan osalta ruokapalveluiden ja puhtauspalvelujen henkilökuntaa ei siirtynyt hyvinvointialueelle, koska sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialan osuus heidän tehtävistänsä oli alle puolet tehtävien kokonaismäärästä.
Vuoden 2023 osalta Varha ja Kustavin kunta ovat sopineet, että Kustavin keskuskeittiö toimittaa ateriat Jaalakotiin ja kotipalveluasukkaille. Sopimus on voimassa vain vuoden 2023 loppuun ja lisäksi siihen sovelletaan kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa vuoden 2023 aikana. Varhan kanssa tehdyn sopimuksen päättyessä keskuskeittiön valmistamat ateriamäärät muodostuvat päiväkodille ja koululle valmistetuista aterioista eli niiden määrä vähenee olennaisesti. Ilman toimenpiteitä tämä johtaa väistämättä aterioiden yksikköhintojen kasvuun vuonna 2024.
Järjestämisselvityksessä tulee huomioida ainakin seuraavat vaihtoehdot:
1) Ateriapalveluiden tuottaminen edelleen keskuskeittiöltä
2) Ateriapalveluiden tuottamisen siirtäminen tapahtuvaksi koululla / päiväkodilla sekä ruoka- ja puhtauspalveluiden mahdollisen keskittämisen sivistyspalveluihin sen tuottamat edut muutoksen yhteydessä.
Samassa yhteydessä selvitetään palvelukeskuksen muu mahdolinen käyttö, mikäli aterioiden valmistus siirrettäisiin koululle.
Kaikkien vaihtoehtoisten järjestämistapojen tarkastelussa on huomioitava toiminnan järjestämistavan tehokkuus, laatu, järjestämistavan muutoksesta aiheutuvat investointikustannukset. Tässä yhteydessä selvitykseen ei sisällytetä toiminnan ulkoistamisvaihtoehtoa. Henkilökunnan edustajat osallistetaan selvityksen valmisteluun. Selvityksen laatimiseen osallistuvat kunnanjohtaja, rehtori-sivistystoimenjohtaja, rakennustarkastaja ja ruokapalveluesimies.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola
Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että kunnan ruokapalveluista ja puhtauspalveluista laaditaan järjestämisselvitys esittelytekstin mukaisessa laajuudessa siten, että se tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi 31.5.2023 mennessä.
Käsittely Vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola antoi muutetun päätösehdotuksen; Kunnanhallitus päättää, että kunnan ruokapalveluista ja puhtauspalveluista laaditaan järjestämisselvitys esittelytekstin mukaisessa laajuudessa siten, että se tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi 30.4.2023 mennessä.
Kunnanhallituksen päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano Rehtori-sivistystoimenjohtaja
Rakennustarkastaja
Ruokapalveluesimies
Vt. kunnanjohtaja
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |