RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion täytäntöönpano-ohje vuodelle 2023
Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 6
Kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaan lautakuntien on vahvistettava vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelma. Lautakuntien on nimettävä toimialallaan laskujen hyväksyjät.
Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää vahvistaa liitteenä olevan vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelman ja merkitsee tiedoksi talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2023.
Sivistyslautakunta päättää laskujen hyväksyjät seuraavasti:
Varhaiskasvatuksen osalta varhaiskasvatusjohtaja.
Kulttuuri,- kirjasto,- ja museotoimen osalta kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri.
Opetustoimen ja vapaa sivistystyön osalta rehtori-sivistystoimenjohtaja.
Vapaa-aikatoimen osalta hyvinvointikoordinaattori.
Sivistystoimen laskujen asiatarkastajana toimii hallintosihteeri.
Rehtori-sivistystoimenjohtajan ollessa estyneenä hyväksymään laskuja sijaisena toimii kunnanjohtaja.
Vastuualueiden esihenkilön ollessa estynyt laskujen hyväksyjänä toimii rehtori-sivistystoimenjohtaja.
Päätös Sivistyslautakunta merkitsi tiedokseen vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelman sekä talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2023. Lautakunta päätti laskujen asiatarkastajan, hyväksyjät ja sijaiset ehdotuksen mukaisesti.
Täytäntöönpano
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |