Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Sidonnaisuusilmoitusten muutokset ja lisäykset

 

 

 

Tarkastuslautakunta 23.11.2022 § 14 

 

 

 

Kuntalain (410/2015) 84 §:ssä tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja

viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä

luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa

yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin

sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien

hoitamisessa.

 

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja

maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan

toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja

varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria

sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä

kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu.

Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet

muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitus- velvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään

uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa,

jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitus-velvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä

henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

 

Hallintosäännön 42 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava

sidonnaisuusilmoituksiin tehdyt muutokset valtuustolle tiedoksi vuosittain.

 

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy liitteenä olevat sidonnaisuusilmoitukset, jotka saatetaan valtuustolle tiedoksi. Tarkastuslautakunta toteaa, että sille toimitetut sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan kunnan kotisivuilla.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 19.12.2022 § 57  

182/00.03.01/2021  

     

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi liitteenä olevat sidonnaisuusilmoitukset tiedokseen.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa