RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kustavin esiopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2023-2024
Sivistyslautakunta 29.11.2022 § 94
195/12.00.00/2022
Valmistelija varhaiskasvatuksenjohtaja Jenni Leppänen
Valtakunnallisen kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman mukaan:
Kaksivuotista esiopetusta annetaan kahtena vuotena yhteensä vähintään 1400 tuntia, vähintään 700 tuntia kumpanakin vuotena. Kaksivuotiseen esiopetukseen osallistuvilla lapsilla on myös oikeus esiopetuksen lisäksi annettavaan varhaiskasvatukseen. Lapsen päivään voi kuulua enintään viisi tuntia esiopetusta. Mikäli kokeiluun kuuluu lapsia, joille on tehty pidennetyn oppivelvollisuuden päätös, voidaan heidän esiopetuksensa toteuttaa kaksivuotisena kokeilulain mukaisesti. Kaksivuotisen esiopetuksen aikana lapsi ei voi osallistua perusopetukseen valmistavaan opetukseen.
Kustavissa esiopetusta annetaan allaolevan suunnitelman mukaisina arkipäivinä klo:8.30-12.30.
Esiopetuksen syyslukukausi 14.8.-15.12.2023
syysloma 16.-22.10.2023
Esiopetuksen kevätlukukausi 8.1.-31.5.2024
Talviloma 19.-25.2.2024
Tämän suunnitelman mukaan esiopetustunteja lukuvuonna 2023-2024 tulee yhteensä 716 tuntia. Lukuvuonna 2022-2023 sivistyslautakunnan vahvistaman suunnitelman mukaisesti esiopetustunteja kertyy yhteensä 708.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä esitystekstin mukaiset työ ja loma-ajat
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Täytäntöönpano Varhaiskasvatuksen työntekijät
Huoltajat
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |