RSS-linkki
Kokousasiat:http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
12 | Lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajat |
Kustavin perusopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2023-2024
Sivistyslautakunta 29.11.2022 § 96
181/12.00.00/2022
Valmistelija Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari
Perusopetuslain 23 §:n mukaan perusopetuksessa lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Asianomaisen ministeriön luvalla työpäivien määrä voi erityisestä syystä olla säädettyä suurempi. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.
Lukuvuonna 2023-2024 itsenäisyyspäivä 6.12. on keskiviikko. Loppiainen 6.1. on lauantai ja vapunpäivä 1.5. osuu keskiviikolle. Näin ollen lukuvuoden varsinaisten työpäivien määrä on 188. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka lukuvuonna 2023-2024 on lauantaina 1.6.2024.
Turku ja sen seutukunnat ovat pyrkineet yhteneviin koulujen työ- ja loma-aikoihin. Musiikkiopiston ja kansalaisopiston toimintojen kannalta olisi myös suotavaa, että Vakka-Suomen kunnissa työ- ja loma-ajat olisivat yhteneväiset. Kustavin perusopetuksen työ- ja loma-ajoiksi lukuvuonna 2023-2024 ehdotetaan Turun mallin mukaisia työ- ja loma-aikoja, jolloin syysloman pituus olisi viikon mittainen.
Kouluissa työskentelevien KVTES:n alaisten työntekijöiden osalta on pääsääntöisesti noudatettu menettelyä, että työntekijöiden lomat sijoitetaan koulujen lomien yhteyteen. KVTES:n IV luvun 8 § ja 9 §:n nojalla viranhaltija/työntekijä voi säästää tai siirtää vuosilomaansa. KVTES:n 7 §:n nojalla vuosiloma annetaan työnantajan määrämänä siten, että lomavuoden lomakauteen (kesäloma) sijoitetaan vähintään 65 % lomanmääräytymisvuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä.
Kustavin hallintosäännön 15 §:n 3. mom. 6. k. mukaan sivistyslautakunta päättää koulun työ- ja loma-ajoista.
Lukuvuonna 2023-2024
Syyslukukausi: to 10.8. - pe 22.12.2023
Syysloma: ma 16.10. - su 22.10.2023 (vko 42)
Suomen itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023
Joululoma: la 23.12.2023 - su 7.1.2024
Kevätlukukausi: ma 8.1. - la 1.6.2024
Talviloma: ma 19.2. - su 25.2.2024 (vko 8)
Pitkäperjantai pe 29.3.2024
Toinen pääsiäispäivä ma 1.4.2024
Vapunpäivä ke 1.5.2024
Helatorstai to 9.5.2024
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että Kustavin Kivimaan koulun työ- ja loma-ajat
lukuvuonna 2023-2024 ovat seuraavat:
Syyslukukausi: to 10.8. - pe 22.12.2023
Syysloma: ma 16.10. - su 22.10.2023 (vko 42)
Joululoma: la 23.12.2023 - su 7.1.2024
Kevätlukukausi: ma 8.1. - la 1.6.2024
Talviloma: ma 19.2. - su 25.2.2024 (vko 8)
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Täytäntöönpano Kivimaan koulun henkilökunta
Huoltajat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |