Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 45  

   

 1. Lähipalvelut TE2025 -uudistuksessa

   

Kunnanjohtaja selosti työllisyys- ja elinkeinopalveluiden uudistuksen valmistelutilannetta.

 

 2. Tilinpäätöksen 2023 ennakkotiedot

 

 Kunnan tilinpäätöksen 2023 ennakkotiedon mukaan tilikauden tulos on muodostumassa noin 350.000 euroa alijäämäiseksi.

 

 3. Palveluiden järjestämisselvityksen eteneminen

 

 Kunnanjohtaja selosti kunnan palveluiden järjestämisselvityksen valmistelutilannetta.

 

 4. Kunnantalon rakennushankkeen eteneminen

 

 Käytiin läpi uuden kunnantalon kilpailutuksen tilannetta.

 

 5. Kunnanhallituksen ylimääräinen kokous 11.3.2024

 

 Kunnanhallitus päätti ylimääräisen kunnanhallituksen kokoontumisesta 11.3.2024 käsittelemään mm. kuntayhteistyöhön liittyviä asioita.

 

 6. Koulun väistötilat

 

 Kivimaan koulun salaojituksen maanrakennustyöt ovat aiheuttaneet kivipölyn kertymistä ja meluhaittaa luokkatiloihin, joiden vuoksi on ollut tarpeen siirtää opetusta väistötiloihin maaliskuun ajaksi. Keskusteltiin tilanteesta ja eri vaihtoehdoista sen ratkaisemiseksi.

 

 7. Sisäilmatyöryhmän perustaminen

 

 Yhteistyötoimikunta on kokouksessaan 4.3.2024 päättänyt esittää sisäilmatyöryhmän nimeämistä seuraamaan Kivimaan koulun ja sen yhteyteen kuuluvien rakennusten sisäilmatilannetta. Kunnanhallitus päätti perustaa sisäilmatyöryhmän kunnan sisäilmasto-ohjelman ja toimintamallin mukaisesti. Kokoonkutsujana toimii kunnanjohtaja.

 

 8. Kustavin seurakunta

 

 Kustavin kunnanhallitus päättää kokouksessaan tuen ilmaisemisesta Kustavin seurakunnalle vireille tulleessa seurakuntien yhdistämisasiassa kokouksessaan 11.3.2024.

 

 9. Kustavin kunnan 150v juhlapäivä

 

 Käytiin läpi Kustavin kunnan 150-vuotta juhlapäivän ohjelma. Kunnanhallitus ohjeisti, että kunnan onnittelujen vastaanotto siirretään tilaisuuden alkuun.

 

 10. Elinvoimafoorumi

 

 Varsinais-Suomen elinvoimafoorumi järjestetään Kustavissa 20.5.2024 klo 18-20. Ohjelma ja tilaisuuden järjestämispaikka ilmoitetaan myöhemmin.

 

 11. Timo Urpo jätti kunnanhallitukselle kiipeilyseinän rakentamista koskevan aloitteen, joka otetaan valmisteluun.

 

Päätösehdotus Käsitellään kokouksessa muut esille tulleet asiat ja merkitään ne tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa