Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kustavin kirjallisuusyhdistys ry:n avustushakemus

 

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 188 

 

 

 

Kustavin kirjallisuusyhdistys ry. on hakenut Kustavin kunnalta 12 000 euron avustusta Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen kesällä 2024. Kyseessä on hakemuksen mukaan juhlavuosi monella tapaa: Volter Kilven syntymästä ja Kustavin kunnan perustamisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta, ja lisäksi tapahtumaa on järjestetty yhtäjaksoisesti jo 25 vuoden ajan.

 

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko on merkittävä kulttuuritapahtuma ja tukee kunnan strategisia tavoitteita. Tapahtuman tärkeyden ja kävijämäärien perusteella tapahtuman tukeminen on perusteltua.

 

Kunnanjohtaja on viranhaltijapäätöksellään 15.9.2023 myöntänyt yhdistykselle avustusta (ennakkona) kaksituhatta (2000) euroa. Kirjallisuusyhdistyksen edustajat ovat esitelleet toimintaansa kunnanhallituksen kokouksessa 2.10.2023.

 

Kunnan avustusten jaossa noudatetaan avoimuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Kustavi 150 vuotta ja Volter Kilpi 150 vuotta juhlavuoden järjestelyjen vuoksi kunnan avustukset pyritään päättämään mahdollisimman pian vuoden 2024 talousarvion vahvistamisen jälkeen, kun avustuksiin käytettävät määrärahat ovat tiedossa.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää, että Kustavin kirjallisuusyhdistyksen avustushakemus käsitellään loppuvuodesta talousarvion vahvistamisen jälkeen ja palauttaa asian kunnanjohtajalle valmisteltavaksi.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kustavin kirjallisuusyhdistys ry

 

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 16  

144/00.04.02/2023  

 

 

Kustavin kunnan talousarviossa on vuodelle 2024 varattu määräraha 150-juhlavuoden avustuksiin yhdistyksille ja muille toimijoille, mikäli ne järjestävät tapahtuman, joka on sovitettavissa juhlavuoden tavoitteisiin. Lisäksi talousarviossa on erillinen määräraha perinteisiin yhteisöavustuksiin.

 

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolle on vuosittain hyväksytty tavanomaista suurempi avustus johtuen sen merkittävyydestä ja yleisömäärästä. Vuonna 2024 tulee myös kuluneeksi myös 150 vuotta  Volter Kilven syntymästä. Tämä huomioidaan sekä Kustavi 150-juhlavuoden yhteydessä että vuoden 2024 kirjallisuusviikolla.

 

Kustavin kunnan yhdistysavustusten kriteerejä tullaan uudistamaan kevään 2024 aikana. Tämä tulee jatkossa vaikuttamaan avustusten määrään ja jakoperusteisiin. Kustavin 150 -juhlavuoden valmistelut ovat kuitenkin jo pitkällä, joten on perusteltua, ettei aikaisempiin avustusmääriin verrattuna tehdä odottamattomia ja toiminnan järjestämistä hankaloittavia muutoksia. 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää myöntää Kustavin kirjallisuusyhdistys ry:lle 5000 euron määräisen avustuksen Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen. Avustus maksetaan jo maksetun 2000 euron määräisen ennakon lisäksi, joten avustuksen yhteismääräksi muodostuu 7000 euroa.

 

Käsittely kokouksessa Timo Urpo teki Matias Juslinin kannattamana muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan kunnanhallitus päättää myöntää Kustavin kirjallisuusyhdistys ry:lle 2000 euron määräisen avustuksen Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen siten, että avustus maksetaan jo maksetun 2000 euron määräisen ennakon lisäksi, jolloin avustuksen yhteismääräksi muodostuu 4000 euroa.

 

 Mari Väisänen teki kannatetun muutosehdotuksen, jossa nyt päätettävän avustuksen määrä olisi 3000 euroa jo maksetun 2000 euron määräisen ennakon lisäksi eli yhteensä 5000 euroa. Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Mari Väisäsen muutetun päätösehdotuksen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti myöntää Kustavin kirjallisuusyhdistykselle 3000 euron määräisen avustuksen Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen. Avustus maksetaan jo maksetun 2000 euron määräisen ennakon lisäksi, joten avustuksen yhteismääräksi muodostuu 5000 euroa.

 

Täytäntöönpano Kustavin kirjallisuusyhdistys ry

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa