Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 204

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianhallintajärjestelmän versiopäivitys

 

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 204  

194/07.01.03/2023  

 

 

Kustavin kunnan asianhallintajärjestelmänä on ollut Dynasty-versio 10.1, jonka tuki on päättynyt 30.8.2023. Tämän jälkeen tuettuja versioita ovat 10.2 ja 10.3. Tuen päättyminen tarkoittaa sitä, että 10.1 tai sitä vanhempiin versioihin ei tehdä enää mitään muutoksia - ei edes tietoturvapaikkauksia. Innofactor on antanut voimakkaan suosituksen siitä, että 30.8.2023 jälkeen ei tietoturvasyistä ja tuen päättymisen vuoksi käytettäisi vanhempaa versiota kuin 10.2.

 

Päivitys tehdään asiakkaalla käytössä olevan ohjelmiston laajuudessa ja nykyiseen Dynasty 10-palvelinympäristöön. Version uudet ja muuttuneet ominaisuudet käydään kunnan kanssa läpi sovitun aikataulun mukaisesti erillisessä koulutuspäivässä. Päivityksen kiinteä hinta on 5 750 ja se sisältää asennuksen kahteen olemassa olevaan ympäristöön (testi ja tuotanto), uusien ominaisuuksien koulutuksen pääkäyttäjille ja projektinhallinnan.

 

Versiopäivitys pyritään tekemään marraskuun lopulla ajanjaksona, jolloin ei ole toimielinten kokouksia.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä asianhallintajärjestelmän versiopäivityksen esittelytekstin mukaisesti.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa