Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 199

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnallisveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 199  

163/02.03.02/2023  

 

 

Kunnanvaltuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 5 §).

 

Vuoden 2024 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siten ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään perjantaina 17.11.2023.

 

 Kustavin kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2024

 

Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin kuluvalle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä. Näin ollen tuloveroprosentit ovat tällä hetkellä prosentin sadasosan tarkkuudella. Vuoden 2024 tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella. Tästä seuraa, että kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat.

 

Kustavin kunnan tuloveroprosentti on vuonna 2023 ollut 5,36 %.

 

Hallituksen esityksen mukaan maapohjan verotus eriytetään yleisen kiinteistöveroprosentin soveltamisalasta vuonna 2024. Samalla

maapohjiin sovellettavien kiinteistöveroprosenttien alarajaa nostettaisiin 1,30 prosenttiin, kun yleisen kiinteistöveron veroprosentin alaraja on ollut 0,93 prosenttia. Tämän mukaisesti maapohjien kiinteistöverotus kiristyisi niissä 245 kunnassa, joissa yleinen kiinteistöveroprosentti on vuonna 2023

alle 1,30 prosenttia.

 

Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Kiinteistöveroprosentit ilmoitetaan puolestaan prosentin sadasosan tarkkuudella. Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2024 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:

 

.        Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 % ja

 

         Yleinen kiinteistöveroprosentti maapohjalle tulee määrätä välillä 1,30-          2,00 % (Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta VM086:00/2023)

 

.         Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä

          0,41-1,00 %

 

.         Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä

          välillä 0,93-2,00 %

 

.         Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93-

          3,10 %

 

.         Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä

           0,00-2,00 % (kiinteistöveroprosentiksi 0,00 vain, jos valtuusto on

           erikseen näin määrännyt.)

 

.         Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan  

          määrätä välillä 2,00-6,00 %

 

Kustavin kunnan kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 ovat olleet seuraavat:

 

.       yleinen kiinteistöveroprosentti    0,93

.       vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti  0,41

.       muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti      0,98

 

Muita veroprosentteja ei ole määrätty. 

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

 1. kunnanvaltuusto vahvistaa Kustavin kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2024  5,3 % ja

 

 2. kunnanvaltuusto päättää, että vuonna 2024 Kustavin kunnan kiinteistö-veroprosentit ovat:

 

-     yleinen kiinteistöveroprosentti: 0,93 %

-     maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %

-     vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti: 0,41 %

-     muiden kuin vakituisten asuinrakennusten  kiinteistöveroprosentti: 0,98 %.

 

  

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanvaltuusto

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa