Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 182

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kipinän ranta-asemakaavan nähtäville asettaminen ja lausuntojen pyytäminen

 

Kunnanhallitus 16.10.2023 § 182  

89/10.02.03/2023  

 

 

Ranta-asemakaava koskee Kustavin kunnan Salmniitun kylän tilaa Koivula 304-425-1-134.

 

Ranta-asemakaavalla muodostuvat Kipinän ranta-asemakaavan korttelit 1-4, maa- ja metsätalous-, venevalkama-  sekä katualuetta.

 

Kaava-alue sijaitsee Kustavin kunnan itäosassa Salmniitun kylässä. Matkaa Kustavin keskustaan on noin 8 kilometriä ja Turkuun noin 65 kilometriä.

 

Ympäristöministeriö on vahvistanut 20.3.2013 Vakka-Suomen maakuntakaavan, joka on osa samana päivänä hyväksyttyä Varsinais-Suomen maakuntakaavaa. Maakuntakaavassa alue on maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä matkalun ja virkistyksen kehittämistarpeita (MRV).

 

Aluetta koskee suunnittelumääräys, jossa todetaan, että olemassa olevien alueiden täydennykseksi ja laajennukseksi voidaan yksityis-kohtaisemmassa suunnittelussa osoittaa pääasiallista käyttötarkoitusta kohtuuttomasti haittaamatta loma-asutusta, matkailua ja virkistyskäyttöä palvelevia toimintoja sekä maisema-  ja ympäristönäkökohdat huomioon ottaen mm. pysyvää asumista ja erityislainsäädännön ohjaamana myös muita toimintoja.

 

Suunnittelualue kuuluu matkailun, retkeilyn ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeseen (Saariston rengastien kehittämisperiaatemerkintä), jota koskee suunnittelumääräys:  Suunnitelmien ja toimenpiteiden tulee olla pitkäjänteisiä, ympärivuotisia toimintoja ja niiden on edistettävä kehittämisen kohdealueen toimintoja ja saavutettavuutta ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Mm. Saariston rengastien ja muilla vastaavilla kehittämisen kohdealueilla tulee kehittää vetovoimaisia ja turvallisia pyöräilyn ja kävelyn edellytyksiä.

 

Lisäksi kaava-alue kuuluu loma-asutuksen mitoitusvyöhykkeeseen 2.

 

Rakennustarkastaja on ilmoittanut, että hän ei näe estettä kaavaehdotuksen nähtäville asettamiseksi sekä lausuntojen pyytämiseksi.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää asettaa Kipinän ranta-asemakaavan nähtäville ja pyytää siitä lausunnon Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.               

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Varsinais-Suomen ELY-keskus

 Osalliset

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa