Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Tiedoksiannot

 

Kunnanhallitus 27.02.2023 § 28  

   

 

Isännöitsijä Kimmo Alitalo kertoi Kustavinsato ja Kustavinrivi-yhtiöiden ajankohtaisesta tilanteesta.

 

Hyvinvointikoordinaattori Markus Malmelin vastasi kysymyksiin matkailuun ja vapaa-aikaan liittyen.

 

 EOAK:n päätös 29.12.2022 tiedoksi;

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen pyynnöstä Lounais-Suomen aluehallintovirasto lähettää oheisen päätöksen koskien vanhusten sosiaalipalvelujen turvaamisesta häiriötilanteissa.

 

Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintakertomus 2022.

 

Saapuneet kiinteistöilmoitukset.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset 12/2022 ja 1/2023.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi.

 

Kunnanhallituksen päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Kimmo Alitalo ja Markus Malmelin osallistuivat kokoukseen ainoastaan esittelyidensä ajan; Kimmo Alitalo klo 17:03-17:44 ja Markus Malmelin klo 17:45-18:24.

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa