Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 227

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 227  

   

 

 

Päätösehdotus Muut kokouksessa esille tulleet asiat.

 

Käsittely 1)  Pankkiautomaatti

 

 Merkittin, että vt. kunnanjohtaja tekee viranhaltijapäätöksen pankkiautomaatin jatkosta vuodelle 2023.

 

 2)  Väistötila

 

 Käytiin läpi Aluehallintoviraston työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus ja sen mukaiset velvoittet, joiden täytäntöönpano on aloitettu sekä tähän liittyen kirjaston ja teknisen toimen väistötilaratkaisu 12.12.2022 alkaen.

 

 3)  Strategian täytäntöönpano.

 

 Kunnanhallituksen päätettäväksi tuodaan uuden kuntastrategian toteuttamisohjelma vuoden 2023 ensimmäiseen kunnanhallituksen kokoukseen.

 

 4)  Vuokratalojen yhtiöittämisselvitys

 

 Merkittiin, että strategian mukaisesti kunnanhallituksen päätettäväksi tuodaan ehdotus yhtiöittämisselvityksen laatimisesta.

 

 5)  Ruokapalvelut

 

 Merkittiin, että vt. kunnanjohtajan allekirjoitettavaksi on tullut hyvinvointialueen kanssa tehtävä sopimus Jaalakodin ja kotihoidon ateriatoimituksista vuodelle 2023.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Kunnanhallitus merkitsi em. asiat tiedoksi. 

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa