Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Pienhankintaohje_01012023

 

 

Pienhankintaohjeen päivittäminen

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 224  

170/02.08.00/2021  

 

 

Kunnanhallitus on 8.11.2021 § 215 hyväksynyt kunnan pienhankintaohjeen. Sen mukaan vähäisiä hankintoja lukuun ottamatta pienhankinnatkin tulee pääsääntöisesti kilpailuttaa ja markkinoilla olemassa oleva kilpailu tulee hyödyntää mahdollisuuksien mukaan. Pienhankinnat voidaan kilpailuttaa hankintalainsäädäntöä kevyemmillä ja joustavammilla menettelyillä. 

 

Nyt käsittelyssä olevaa pienhankintaohjetta on tarkistettu pienhankinnan euromääräisen alarajan ylittäviltä osin siten, että vähäisten hankintojen alarajaa on laskettu  10.000 eurosta 2.000 euroon samoin kun hankintapäätöstä edellyttävän hankinnan euromäärää 9.000 eurosta 2.000 euroon. Hankintapäätös tulee Kustavin kunnan halintosäännön mukaan esittää toimielimelle mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus  

 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan pienhankintaohjeen voimaan tulevaksi 1.1.2023 ja samalla kumota kunnanhallituksen 8.11.2021 § 215 hyväksymän pienhankintaohjeen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

Täytäntöönpano Toimialajohtajat

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa