Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kustavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://asiakirjat.kustavi.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 222

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kustavin kunnan organisaatio 1.1.2023

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 17.10.2022 § 175 

 

 

Kustavin kunnan toimielinorganisaatioon liittyen keskeisin muutos syntyy siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy vuoden 2023 alusta hyvinvointialueelle, jonka seurauksena sosiaalilautakunnan (ja terveyslautakunnan) tehtävät päättyvät 31.12.2022. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevat tehtävät jäävät kuntalain mukaan edelleen kunnalle.

 

Vaihtoehdot sosiaalilautakunnan (ja terveyslautakunnan) tehtävien järjestämiseksi 1.1.2023 alkaen ovat kunnan itsenäisesti päätettävissä. Kuntalain 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta. Valtuusto voi lisäksi asettaa:

 

1) kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia tai niiden sijasta valiokuntia hoitamaan pysyväisluonteisia tehtäviä;

 

2) johtokuntia liikelaitoksen tai tehtävän hoitamista varten;

 

3) jaostoja kunnanhallitukseen, lautakuntaan, valiokuntaan ja johtokuntaan.

 

Kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten.

 

Tarkoituksenmukaisimpia vaihtoehtoja kuntaan jäävien tehtävien järjestämiseksi ovat seuraavat:

 

Vaihtoehto 1. Kunnanhallituksen alainen hyvinvointijaosto

 

Kuntaan perustetaan kunnanhallituksen alainen hyvinvointijaosto, joka vastaa (yhteistyössä kunnan muiden toimielinten kanssa) lakisääteisistä kunnan vastuulle säädetyistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävistä, Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja kunnan toimintojen yhteensovittamisesta, työllistämiseen liittyvistä asioista, kotoutumisen edistämisestä sekä muista mahdollisista kunnan sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan toimivaltaan kuuluvista ja kunnan järjestämisvastuulle jäävistä asioista.

 

Vaihtoehto 2. Sosiaalilautakunnan muuttaminen hyvinvointilautakunnaksi

 

Hyvinvointilautakunnan tehtäviin kuuluisivat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, kotoutuminen ja työllisyyspalvelut. Laajemmassa vaihtoehdossa hyvinvointilautakunnan tehtäviin olisi mahdollista lisäksi siirtää sivistyslautakunnalta vapaa-ajan ja liikunnan tehtäviä.

 

Vaihtoehto 3. Sivistyslautakunnan muuttaminen sivistys- ja hyvinvointilautakunnaksi

 

Vaihtoehdossa muutetaan nykyisen sivistyslautakunnan nimi sivistys- ja hyvinvointilautakunnaksi. Nimen muuttamisen yhteydessä määritellään lautakunnan tehtävät hallintosääntöön siten, että ne kattavat myös hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja kotoutuminen sekä mahdollisesti työllistämiseen liittyvät asiat.

 

Työllisyysasiat voidaan hallintosäännössä siirtää myös kunnanhallituksen alaiseen toiminaan.

 

Vaihtoehto 4. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, kotouttamisen ja työllistämiseen tehtävien siirtäminen nykyisille lautakunnille

 

Vaihtoehdossa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ja kotouttamisen tehtävät siirrettäisiin sivistyslautakunnan alaisuuteen sekä työllistämiseen liittyvät kysymykset kunnanhallituksen alaisen toimintaan kunnan hallintosääntöä muuttamalla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori ja kotouttamisesta vastaava henkilö nimettäisiin sivistyspalveluista.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää:

 

 1) käy organisaatiomuutoksesta periaatekeskustelun ja antaa harkitsemansa palautteen

 

 2) pyytää sivistyslautakunnan ja sosiaalilautakunnan lausunnot asiasta siten, että niiden tulee olla kunnanhallituksen käytettävissä 3.11.2022 mennessä ja

 

 3) siirtää asian käsittelyn kunnanhallituksen kokoukseen 7.11.2022. 

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Täytäntöönpano Sosiaalilautakunta ja sivistyslautakunta

 

 

Sivistyslautakunta 25.10.2022 § 80

 

 

Esittelijä Rehtori-sivistystoimenjohtaja Kaisa Olari

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta antaa lausunnon organisaatiomuutoksesta.

 

Päätös Sivistyslautakunta pitää vaihtoehtoa 4. parhaana tässä tilanteessa. Sivistyslautakunta pyytää lopullisessa päätöksenteossa huomioimaan viranhaltijoiden työnjaon siten, ettei työnkuormitus nouse kenelläkään liian suureksi.

Niko Kulmala poistui ennen asian päätöstä. Pöytäkirjantarkastajana toimii Johan Wirta pykälissä 80-86.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Sosiaalilautakunta 27.10.2022 § 91  

  

 

Esittelijä sosiaalijohtaja Aino Hynninen

 

Päätösehdotus Sosiaalilautakunta antaa lausunnon organisaatiomuutoksesta.

 

Käsittely Jukka Ekuri antoi päätösehdotuksen vaihtoehdosta 1. Sirpa Koskinen kannatti ehdotusta.

 Jarmo Mäntynen antoi päätösehdotuksen vaihtoehdosta 4, jota ei kannatettu.

 Jukka Ekuri antoi muutetun päätösehdotuksen vaihtoehtojen 1 ja 4 yhdistelmästä, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös Sosiaalilautakunta kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu Kustavin kunnan organisaatiomuutoksesta seuraavaa. Sosiaalilautakunta pitää vaihtoehtojen 1 ja 4 yhdistelmää tarkoituksen mukaisena ratkaisuna. Sosiaalilautakunta pyytää huomioimaan, että tuleva organisaatio mahdollistaa eri toimijatahojen kuulemisen ja tiedonkulun sujuvasti.

 

 Antti Ääritalo poistui asian käsittelyn jälkeen.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

 

Yhteistyötoimikunta 02.11.2022 § 22  

 

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Päätösehdotus vt. kunnanjohtaja kertoo kunnan organisaatio uudistuksesta.

 

Päätös Vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola kertoi Kustavin kunnan organisaation vuoden 2023 muutoksista, ja niiden käytännön vaikutuksista lautakuntiin, kunnan työntekijöiden työtehtäviin sekä hallintosääntöön ja talousarvioon. Yhteistyötoimikunta merkitsi asian tiedoksi.

 

Kunnanhallitus 07.11.2022 § 187 

 

 

 

Sosiaalilautakunta ja sivistyslautakunta ovat käsitelleet organisaatiomuutoksia koskevaa asiaa kokouksissaan ja antanet asiasta edeltä ilmenevät lausuntonsa. Kannanotoissa on suositeltu vaihtoaehtoa 4 sekä vaihtoehtojen 1 ja 4 yhdistelmää.

 

Sivistyslautakunnan lausunnossa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei työnkuormitus nouse kenelläkään liian suureksi. Sosiaalilautakunta pyysi huomioimaan, että tuleva organisaatio mahdollistaa eri toimijatahojen kuulemisen ja tiedonkulun sujuvasti.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtyessä kuntaan jää eräitä tehtäviä, joiden mukaisten vastuiden osoittaminen toimielimille ja viranhaltijoille on tehtävä siten, että tehtävät ja vastuut siirtyvät 1.1.2023. Sinänsä tehtävien vaatima työmäärä ei ole merkittävä.

 

Kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle esitettävä ratkaisu on valmisteltu siten, että muutosten aiheuttamat taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset olisivat maltillisia sekä huomioimalla lautakuntien antamat ratkaisut.

 

Asia on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 2.11.2022.

 

Tämän mukaisesti kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle esitettävä ratkaisu on seuraava:

 

Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen siirretään kunnanhallituksen alaiseen toimintaan siten, että kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorin tehtävistä vastaa kunnanjohtaja 1.1.2023 lukien. Kunnanhallituksen tehtäviin ja sen alaiseen toimintaan siirretään myös työllisyyspalvelut.

 

Sivistyslautakunnan tehtäviin siirretään kunnan ruokapalvelut, kotouttamispalvelut sekä alle 30-vuotiaiden neuvontapalvelut.

 

Sosiaalilautakunnan tehtävien päättyminen ja sen aiheuttamat muutokset organisaatioon ja tehtäviin päivitetään Kustavin kunnan hallintosääntöön ja tuodaan erikseen päätettaväsi kunnanhallitukseen ja kunnanvaltuustoon siten, että ne astuvat voimaan 1.1.2023. Samassa yhteydessä käsitellään ja päivitetään ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämiseen liittyvät asiat.
 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

  

Kunnanhallitus päättää, että

 

  1. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen siirretään kunnanhallituksen alaiseen toimintaan siten, että kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorin tehtävistä vastaa kunnanjohtaja 1.1.2023 lukien.
  2. Työllisyyspalvelut siirretään kunnanhallituksen alaiseen toimintaan ja kunnanjohtajan tehtäviin.
  3. Ruokapalvelut siirretään sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan.
  4. Kotouttamispalvelut ja alle 30-vuotiaiden neuvontapalvelut siirretään sivistyslautakunnan alaiseen toimintaan; ja
  5. Kustavin kunnan hallintosääntöön tehdään tarpeelliset muutokset, jotka tuodaan erikseen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston päätettäviksi; sekä
  6. Muutokset huomioidaan kunnan talousarvion 2023 laadinnassa. 

 

Käsittely Vt. kunnanjohtaja teki seuraavan lisäyksen päätösehdotukseen:

 

 7.  Rakennuslautakunnalta pyydetään lausumaa ympäristöterveyden

      palveluiden siirtämisestä rakennuslautakunnan alaiseen toimintaan.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Rakennuslautakunta

 

  

 

Rakennuslautakunta 07.12.2022 § 142 

 

 

 

Sosiaalilautakunnan tehtävien päättyminen ja sen aiheuttamat muutokset organisaatioon ja tehtäviin päivitetään Kustavin kunnan hallintosääntöön ja tuodaan erikseen päätettäväksi kunnanhallitukseen ja kunnanvaltuustoon siten, että ne astuvat voimaan 1.1.2023. Samassa yhteydessä käsitellään ja päivitetään ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämiseen liittyvät asiat.
 

Kunnanhallitus pyysi kokouksessaan 7.11.2022 rakennuslautakunnalta lausumaa ympäristöterveydenhuollon siirtämisestä rakennuslautakunnan alaiseen toimintaan.

 

Uudenkaupungin kaupunki on hoitanut seudullisesti järjestettyä ympäristöterveydenhuoltoa yhteistoimintasopimuksen ja ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukaisesti.

Rakennuslautakunnan jäsenille jaetaan esityslistan liitteenä yhteistyösopimus vuodelta 2009 sekä ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelma 2022-2025.

 

Ympäristöterveydenhuoltoon on talousarviossa varattu ensivuodeksi 14.000 euroa.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Jussi Lehto

 

Päätösehdotus Rakennuslautakunta antaa lausumanaan, että ympäristöterveydenhuolto sopii rakennuslautakunnan alaiseen toimintaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Täytäntöönpano Kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 222  

179/00.01.01/2022  

 

 

Rakennuslautakunta on päättänyt, että ympäristöterveydenhuolto sopii rakennuslautakunnan alaiseen toimintaan.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Rauno Peltola

 

Vt. kunnanjohtajan päätösehdotus

 

 Kunnanhallitus merkitsee rakennuslautakunnan päätöksen tiedokseen.

 

Kunnanhallituksen päätös

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

Täytäntöönpano Vt. kunnanjohtaja

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa